20 Graavihauki

2 nahallista haukifileetä
2 dl merisuolaa
2 tl hienoasokeria
2 tl valkopippuria
1/2 dl tilliä
(roseepippureita)

Hunajakastike
150 g hunajaa
1/2 dl omenaviinietikkaa
1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Koristelu
roseepippureita
tilliä

Laita nahalliset haukifileet muutamaksi päiväksi pakastimeen. Ota fileet sulamaan jääkaappiin päivää ennen suolausta. Anna niiden sulaa kohmeisiksi. Suolaa fileet vähintään vuorokautta ennen tarjoamista, suuret fileet 2-3 päivää aikaisemmin.

Peitä pitkänomaisen astian pohja karkealla suolalla ja ripauksella sokeria. Aseta haukifilee nahka alaspäin astiaan. Ripottele karkeaa suolaa kalan päälle niin, että se lähes peittyy. Lisää ripaus sokeria. Murskaa 1 tl valkopippuria kalan pinnalle. Ripottele hienonnettua tilliä kalalle.

Aseta toinen kalafilee astiaan nahkapuoli päälle päin. Ripottele suolaa ja sokeria pinnalle.

Peitä astia tuorekelmulla ja laita kylmään vuorokaudeksi.

Valmista hunajakastike vatkaamalla notkea hunaja, omenaviinietikka ja rypsiöljy keskenään.

Leikkaa graavihauki ohuiksi viipaleiksi. Koristele hienonnetulla tillillä ja roseepippureilla ja tarjoa hunajakastikkeen kanssa.

 

Ohje: Anna-Maija Tanttu