29 Kampasimpukat granaattiomenakastikkeessa

12 kampasimpukkaa (ilman oranssia korallia)
2 rkl ruokaöljyä
ripaus suolaa
rouhittua valkopippuria
Marinadi
1 granaattiomena
1/2 limetin mehu
3 rkl oliiviöljyä
1 cm pala tuoretta inkivääriä
6 basilikanlehteä
1 kevätsipulin varsi tai ruohosipulia
n. 1 tl suolaa
ripaus sokeria

Kuivaa sulatetut kampasimpukat talouspaperilla. Pyöräytä öljyssä, suolaa ja pippuroi.

Kuumenna parila tai paistinpannu. Nosta muutama kampasimpukka kerrallaan pannuun, jotta pannu ei ehdi jäähtyä. Ruskista noin 1/2 minuuttia molemmin puolin. Nosta simpukat vadille tai rasiaan ja kylmään, jos tarjoat ne vasta seuraavana päivänä.

Valmista marinadi. Pyörittele granaattiomenaa pytää vasten. Tee kuoreen ristiviillot hedelmän ympäri. Murra hedelmä viiltojen kohdalta. Näin siemenet pysyvät kokonaisina eikä mehu karkaa. Irrota siemenet kulhoon koputtelemalla hedelmän pohjaa esimerkiksi puulusikalla.

Lisää limettimehu, öljy, kuorittu ja raastettu inkivääri, hienonnetut basilikanlehdet ja kevätsipuli kulhoon. Mausta suolalla ja sokerilla.

Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa muutama tunti ja tarkista maku vasta sitten.

Kaada marinadi kampasimpukoiden päälle 1-2 tuntia ennen tarjoamista.

 

Ohje: Kaisa Torkkeli