32 Kurkkusuomutettu nieriä ja sitruunamajoneesi 1 kokonainen (n. 1 ½ kg) nieriä Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Valmista liemi. Lohko fenkoli ja kuorittu sipuli. Laita kaikki liemen raaka-aineet kattilaan ja kiehauta. Liemi saa olla reilusti suolaista ja mausteista. Poista kalasta kidukset. Nosta se vatsapuoli alaspäin uunivuokaan, jossa on vähintään 5 cm korkeat reunat. Laita paistomittari kalaan. Kaada kuuma liemi päälle. Peitä vuoka tiiviisti foliolla. Kalan voi myös kypsentää liedellä kattilassa. Kypsennä kalaa uunissa noin 30 minuuttia. Kala on kypsää, kun sen sisälämpötila on 55 astetta ja selkäruoto irtoaa hyvin vetämällä. Nosta kala varovasti liemestä vadille kahden lastan tai reikäkauhan avulla. Anna jäähtyä hetki. Tee viilto pään taakse ja poista nahka. Sivele kalaa keitinliemellä, jotta se maustuisi vielä. Anna kalan jäähtyä. Peitä kelmulla ja nosta kylmään. Valmista kurkkusuomut. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Sekoita etikka, suola, sokeri, tilli ja wasabi tasaiseksi liemeksi ja kaada kurkkuviipaleiden päälle. Anna maustua, kunnes kurkut ovat hieman pehmenneet. Peitä jäähtynyt kala tasaisesti kurkkuviipaleilla. Asettele viipaleet suomujen tapaan limittäin; aloita pyrstöstä. Tarjoa kala sitruunamajoneesi kanssa. Vinkki! Ota kalan keitinliemi talteen. Jäähdytä, pakasta ja käytä se lämpimiin kalakastikkeisiin tai keittoihin.
Sitruunamajoneesi 1 dl majoneesia Sekoita kaikki kastikkeet ainekset ja tarjoa keitetyn kalan kanssa.
Ohje: Kaisa Torkkeli |