46 Naudanfileepihvi ja punaviinivoi

600 g naudan
sisä- tai ulkofileetä
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria myllystä

Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista.

Leikkaa filee neljäksi pihviksi (1 1/2–2 cm). Kuivaa lihan pinta tarvittaessa talouspaperilla.

Kuumenna voi pannussa. Kun voin kuplat ovat kadonneet ja rasva on kirkastunut, nosta pihvit pannuun. Täytä pannusta korkeintaan puolet. Käännä pihvi, kun sen pinnalle on noussut lihasnestettä. Kun sama toistuu toisellakin puolella, medium eli puolikypsä pihvi on valmis. Paistoaika on 2–3 minuuttia/puoli.

Mausta pihvit suolalla ja pippurilla ja nosta kunkin pihvin päälle punaviinivoinappi.

 

Punaviinivoi pihville

(10 annosta)

2 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
1/2 dl balsamiviinietikkaa
2 dl punaviiniä
1 (luomu)appelsiinin
raastettu kuori
tuoretta timjamia
150 g voita
suolaa

Valmista aromivoi hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtyä.

Laita silputut sipulit, viinietikka, punaviini ja appelsiininkuoriraaste pieneen kattilaan. Keitä kunnes kaikki neste on haihtunut. Jäähdytä.

Sekoita jäähtynyt sipuli-punaviiniseos ja hienonnettu timjami pehmeän voin sekaan. Mausta suolalla. Levitä massa voipaperille ja muotoile rullaksi. Jätä voipaperi voirullan kääreeksi ja jäähdytä jääkaapissa tai pakastimessa. Viipaloi voirulla napeiksi paistettujen pihvien päälle.

 

Ohje: Tiina Mikkonen

 

Juomasuositus
Naudan kanssa sopivat hyvin monenlaiset viinit: yhtälailla punaiset bordeaux’t kuin Rhônen alueen shirazit. Myös vanhahko, pehmeä Riojan alueen viini Espanjasta on erinomainen valinta. Perussääntö on, että hieman raa’aksi jätetyn lihan kanssa käyvät tanniiniset ja hedelmäiset viinit, kun taas kypsän lihan kanssa sopivat pehmeämmät punaviinit.