47 Sienillä täytetty poronfilee, konjakkinen kahvikastike ja pekoni-parmesaanikohokkaat (2006) n. 500 g poron sisäfileetä Liota kuivattuja sieniä haaleassa vesitilkassa noin 15 minuuttia. Valuta sienet hyvin ja hienonna pieniksi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia ja sieniä pannussa noin 5 minuuttia. Murskaa tai hienonna katajanmarjat terävällä veitsellä. Sekoita katajanmarjat sieniseokseen. Jaa filee kahdeksi samankokoiseksi palaksi. Avaa fileet viiltämällä niihin syvä viilto vaakatasossa ja avaamalla ne levyiksi. Aseta levyt vieretysten siten, että reunat ovat noin sentin verran päällekkäin. Sirottele puolet suolasta ja pippurista sekä rosmariini pinnalle ja levitä sieni-sipuliseos päälle. Rullaa lihat tiiviisti ja sido rulla puuvillalangalla. Sirottele loppu suola ja pippuri rullan pinnalle. Ruskista lihan pinta kauttaaltaan voissa pannussa. Työnnä paistolämpömittari lihaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia eli kunnes sisälämpötila on 60 astetta ja paisti on punertava. Anna vetäytyä hetki, poista lanka ja viipaloi liha. Ota liemi talteen kastiketta varten. Tarjoa kahvi-konjakkikastikkeen ja pekoni-parmesaanikohokkaiden kanssa.
Konjakkinen kahvikastike 1 1/2 dl poron paistolientä tai lihalientä fondista Huuhdo paistoliemi pannusta vesitilkalla ja siivilöi se. Voimista makua tarvittaessa fondilla. Valmista kahvi, johon käytät kaksinkertaisen määrän kahvijauhetta normaaliin verrattuna. Sekoita paistoliemi, kahvi, konjakki, kerma ja pihlajanmarjahyytelö kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja suurusta maissisuuruksella. Mausta maun mukaan.
Pekoni-parmesaani-kohokkaat 2 viipaletta pekonia Hienonna pekonit ja ruskista ne kevyesti pannussa. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Jaa seos 3–4 voideltuun uuninkestävään annosvuokaan. Jätä noin kolmasosa korkeudesta vajaaksi, sillä kohokkaat nousevat tuntuvasti. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Voit kypsentää kohokkaan myös yhdessä isossa vuoassa. Tarjoa kohokas heti.
Juomasuositus Ohje: Aila Pakarinen
|