50 Tuplamarinoitu japanilainen possunfilee (2006)

(6 ruokailijalle)
1 kg porsaan sisäfileetä
Sakemarinadi
3 dl sakea
3 rkl muscovado- tai fariinisokeria
Soija-seesamimarinadi
2 valkosipulinkynttä
4 kevätsipulia
2 1/2 dl soijaa
1/2 muscovado- tai fariinisokeria
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl mustapippuria myllystä
Lisäksi
n. 3 dl vaaleita, kuorittuja seesaminsiemeniä

Poista porsaanfileistä kalvot. Litistä fileitä hieman kämmenellä.

Valmista sakemarinadi sekoittamalla sake ja sokeri keskenään kulhossa kunnes sokeri sulaa seokseen. Laita fileet sakemarinadiin. Kääntele fileitä niin, että ne saavat kauttaaltaan sake-seosta päälleen. Anna fileiden marinoitua noin 30 minuuttia.

Valmista soijamarinadi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna kevätsipulit. Yhdistä kaikki marinadin ainekset keskenään. Nosta fileet sakemarinadista ja laita ne soijamarinadiin. Anna maustua viileässä vähintään 6 tuntia tai yön yli.

Nosta fileet huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Kääri fileet folioon, jotta niiden pinta ei tummu liikaa. Grillaa fileet kokonaisina kypsiksi kuumassa grillissä, tasaisella lämmöllä, välillä käännellen, noin 15 minuuttia. Voit myös paistaa fileen uunissa 175 asteessa. Laita lihan paksuimpaan kohtaan paistolämpömittari ja paista fileetä uunin keskitasossa kunnes lihan sisälämpötila on 70 astetta.

Levitä seesaminsiemenet tasaisesti leivinpaperille. Pyörittele kypsät fileet siemenissä. Halutessasi voit ensin paahtaa siemeniin kauniin värin kuivassa, kuumassa pannussa.

Anna lihan levähtää hieman ennen leikkaamista.

Tarjoa esimerkiksi perunasalaatin tai vihreän salaatin ja keitetyn riisin kanssa.

 

Salsa verde –perunasalaatti (2007)
n. 12 keitettyä (uutta) perunaa
Salsa verde
3 valkosipulinkynttä
1 dl tuoretta hienonnettua lehtipersiljaa
3 rkl tuoretta hienonnettua basilikaa
3 rkl tuoretta hienonnettua minttua
5 sardelli- tai anjovisfileetä
3 rkl kapriksia
1 rkl sinappia
2 rkl sitruunan mehua
mustapippuria myllystä
n. 1 dl oliiviöljyä

Kuori ja hienonna valkosipulit. Laita ne yrttien, anjovisten, kapristen ja sinapin kanssa tehosekoittimeen ja pyöräytä tahnaksi.

Valuta sitruunamehu yrttitahnan joukkoon. Mausta pippurilla. Lisää oliiviöljyä kunnes kastike on lusikoitavaa. Pyöräytä ainekset tehosekoittimessa.

Kuori ja lohko perunat. Sekoita salsa verde kevyesti perunoiden joukkoon.

Juomasuositus
Japanilaissävytteisen annoksen kanssa sopii sake: Okunomatsu Tokubetsu Junmai, 20,80 e. Runsaan ja puolikuivan saken maku pärjää jopa rapeiden seesaminsiementen vastapainona. Toisena vaihtoehtona on tsekkiläinen olut, Pilsner Urquell, 2,62 e/0,5 l. Sen  voimakkaasti humaloitu maku kestää mausteet ja raikastaa samalla mukavasti suuta.

Ohje: Sanna Kekäläinen
Juomasuositus: Terhi Oksanen-Alén