98 Tsoureki eli kreikkalainen pääsiäisleipä (1 leipä) 8 dl erikoisvehnäjauhoja Päälle ja voiteluun Mittaa kulhoon kaikki muut ainekset hiivaa ja vettä lukuun ottamatta. Liuota hiiva tilkkaan lämmintä vettä ja lisää seos muihin aineksiin. Lisää loput ohjeen vesimäärästä vähän kerrallaan ja koko ajan sekoittaen, kunnes taikina on pehmeää. Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle leivonta-alustalle. Vaivaa taikinaa kunnes se on kimmoisaa ja pinnaltaan sileää. Siirrä taikina takaisin kulhoon ja anna sen kohota peitettynä tunnin ajan. Jaa taikina kolmeen osaan. Pyöritä taikinapalat pyöreiksi säikeiksi. Letitä taikinasäikeet pullapitkon näköiseksi leiväksi. Nosta leipä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kohota peitettynä tunnin ajan. Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen. Keitä kananmunia punaisella karamellivärillä värjätyssä vedessä noin 10 minuuttia. Voitele kohonnut leipä vatkatulla kananmunalla. Paina keitetyt, punaisiksi värjätyt kananmunat kuorineen syvälle leipään mutta kuitenkin niin, että ne jäävät osittain näkyviin, koristeeksi leivän päälle. Paista leipä uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes se saa kauniin värin ja tuntuu kypsältä. Anna leivän jäähtyä ritilällä.
Ohje: Elina Jyväs
|