PÄÄKIRJOITUS 

Oikeastaan juttu alkoi kollegani Tarjan ohuesta kašmirvillahuivista. Juuri sellaisesta ylellisestä, johon kietoutuneena haluaisin nyt istua sohvalla, siemailla kuumaa teetä ja lukea hyvää kirjaa. Jos vain osaisin päättää huivin värin: hopea vai burgundi.

Teen olen jo valinnut. Se on tuliainen Berliinistä: rooibosia, joka on maustettu inkiväärillä ja neilikoilla. Sekoituksessa on jotain sellaista, että jäin kerralla koukkuun. Siemaisu, silmät painuvat kiinni, aika hidastuu. Ehkä ei ole sattumaa, että tämän pehmeän, koukuttavan teesekoituksen nimi on Kašmir.

Hyvä kirjakin odottaa pöydällä, Satu Taskisen ”Täydellinen paisti”. Siinä päähenkilö valmistaa sianpaistia wieniläisessä keittiössään. Tarinassa kuulemma suku on riesa ja paistia tekevä emäntä sekoamisen partaalla.

Hetkeksi takaisin kašmirvillaan. Tarja kertoi olevansa onnellinen huivistaan, joka on palvellut häntä jo monta vuotta. Että ei se niin kallis ole, kun oikein ajattelee. Myös Tarjan mies Tapio on joutunut kašmirkoukkuun. Se tapahtui, kun Tapio vähän aikaa sitten osti ensimmäisen kašmirvillapaitansa. Mitään muuta villapaitaa hän ei enää halua pitää.

Ja tästä se juttu lähti. Totesimme, että jotkut asiat ovat sellaisia, että ne koukuttavat kerrasta. Ruokaan liittyvät asiat varsinkin.

Tarja kertoi talvesta, jolloin hän ensimmäisen kerran maistoi malbecia. Siitä lähtien se on ollut hänen kylmän kauden turvaviininsä. Tarja esitti miimisesti, miten hän nykyään saapuu lähialkonsa sisäänkäynnille ja mitä askelkuvioita pitää ottaa, että päätyy Argentiinaan eli malbechyllylle.

Kaikilla meillä on ruokaan liittyviä ensikohtaamisia, joista syntyy elämänpituinen suhde. Nuo pienet kohtaamiset eivät aina ole seurausta ruokaharrastuksesta. Joskus ne voivat olla syy siihen, miksi ruoka on harrastus tai elämäntapa.

Itse olen koukussa valurautaan, siihen miltä se tuntuu käsissä. Painavan pannun nostaminen hellalle tuntuu aina juhlalliselta tapahtumalta. Aivan erityisesti rakastan hiljaista keittiötä, jossa ainoa ääni on kuumassa pannussa tirisevä voi. Ja tuoksu, joka kohta leviää keittiöön. Se hetki on kuin lämmin huivi, johon haluaa kietoutua aina uudelleen.

Päätoimittaja